Uutiset – 9. huhtikuuta 2011
Opiskelijatalo Saikulla järjestettiin toinen yhteinen tilaisuus muiden puoluepoliittisten nuorisojärjestöjen kanssa. Tällä kertaa ohjelmanumerona oli elävä vaalikone ja ehdokkaat asettuivat kyllä-ei – akselille kuvaten sillä mielipidettään. Juontaja valitsi perustelijat usein näiden sijoittumisten perusteella. Vaalikoneeseen osallistuivat ehdokkaat Raisa Ranta (vas.), Tuomas Meriniemi (kesk.), Matias Marttinen (kok.) ja Klaus Unkuri (vihr.).
Yhteistyö koettiin tärkeäksi. Keskusteluja käytiin tällaisen yhteistoiminnan vakiinnuttamisesta. Myös yhdistyksen perustamista väläyteltiin erilaisten hankerahoitusten toivossa.
Ei kommentteja »
Uutiset – 25. maaliskuuta 2011
Rauman Apollossa käytiin kovat poliittiset väittelyt. Kyseessä oli nuorten Yhteispoliittinen Vaalistartti, jonka järjestivät Satakunnan puoluepoliittiset nuorisojärjestöt.
Kansanedustajaehdokkaat Raisa Ranta (vas.), Tuomas Meriniemi (kesk.), Matias Marttinen (kok.), Anni Kulmala (sd.) ja Klaus Unkuri (vihr.) toimivat väittelijöinä. Aiheina olivat mm. koulutuksen keskittäminen, kuntien yhdistäminen, tuloerojen kasvu, ydinvoima ja Johanna Tukiaisen ottaminen kansanedustajaehdokkaaksi. Väittelijöiden henkilökohtainen kanta ei aina mennyt yksiin annetun kannan kanssa, mutta ehkäpä se juuri siksi oli niin hauskaa ja jännittävää kuunnella näitä kiivaita keskusteluja.
Tilaisuuteen oltiin tyytyväisiä ja porukassa vallitsi yhteisymmärrys, että tälläisiä yhteisiä tilaisuuksia järjestettäisiin vielä tulevaisuudessa.
Ei kommentteja »
Uutiset – 16. helmikuuta 2011
Eduskuntavaaleissa 2011 Satakunnassa Vihreät ovat asettaneet kolme alle 30-vuotiasta ehdokasta. He ovat Ville Vasko Raumalta (29), Klaus Unkuri Harjavalta-Nakkila -akselilta (20) ja Noora Stiina-Kekki Raumalta (20). Unkuri ja Kekki ovat Satakunnan vinon jäseniä ja vinolaisia ehdokkaita, joten he ovat myös tämän yhdistyksen ehdokkaita.
Ei kommentteja »
Kannanotot ja mielipidekirjoitukset – Uutiset – 9. helmikuuta 2011
Satakunnan vihreät nuoret ja opiskelijat haluavat vaalipaneleita kouluihin
Satakunnan vihreät nuoret ja opiskelijat ry on ottanut tavoitteekseen nostaa maakunnan nuorten äänestysprosenttia tulevissa eduskuntavaaleissa tekemällä yhteistyötä Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n kanssa. Allianssi järjestää Nuorisovaalit 2011-kiertueen, jonka osana järjestetään vaalipaneeleja yläasteille ja toisen asteen oppilaitoksille.
-”Koulujen vaalipaneelit antavat monille nuorille tärkeän ensikosketuksen politiikkaan. Onnistunut vaalipaneeli saa monet nukkuvat nuoret äänestämään ja muodostamaan omia mielipiteitään,” sanoo Satakunnan vihreät nuoret ja opiskelijat ry:n puheenjohtaja Klaus Unkuri.
Unkurin mielestä poliittisten nuorisojärjestöjen tulee kantaa kortensa kekoon nuorten aktivoinnissa. Yhdistys aikookin markkinoida kiertuetta suoraan oppilaitosten rehtoreille ja yhteiskuntaopin opettajille ja haastaa myös muut Satakunnan poliittiset nuorisojärjestöt mukaan kiertueelle.
Nuorisovaalit 2011 –kiertueen voi tilata omaan kouluun Allianssin kautta osoitteesta http://www.valtikka.fi/nuorisovaalit-2011.
Lisätietoja:
Klaus Unkuri
Satakunnan vihreät nuoret ja opiskelijat ry:n puheenjohtaja
040 8454756
klaus.unkuri@gmail.com
Ei kommentteja »
Uutiset – 1. marraskuuta 2010
Satakunnan vihreät nuoret ja opiskelijat aktivoituu jälleen kahden vuoden hiljaiselon jälkeen. Jäsenistö kokoontui Ravintola Kirjakauppaan pitämään sääntöjen mukaista syyskokousta ja valitsi sen puitteissa seuraavan vuoden hallituksen. Hallitus tulee järjestämään toimintaa ensi vuonna.
Hallitukseen valittiin Janne Sjöholm, Olli Rosnell ja Jussi Telaranta. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Klaus Unkuri.
Ei kommentteja »