Satakunnan ViNOlle uusi puheenjohtaja
Uutiset – 18. joulukuuta 2008 klo 13.41 – kirjoittanut hallitus
Satakunnan vihreät nuoret ja opiskelijat valitsivat syyskokouksessaan yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi porilaisen Mirko Niittumäen, 23 (kuvassa).
Niittumäki opiskelee Jyväskylän yliopistossa valtio-oppia ja on aikaisemmin toiminut mm. Jyväskylän Grönionissa.
– Puheenjohtajana haluan aktivoida maakuntamme vihreästi ajattelevat nuoret mukaan toimintaan myös vaalien välillä, Niittumäki toteaa tavoitteistaan puheenjohtajana.
– Politiikka ei ole vain kokouksia ja keplottelua, vaan tervettä harrastustoimintaa jossa nuoret oppivat käyttämään omia aivojaan, kiteyttää Niittumäki toivottaen kaikki politiikasta kiinnostuneet nuoret mukaan toimintaan.
Varapuheenjohtajana yhdistyksessä jatkaa kankaanpääläinen Heli Puputti. Hallitukseen kuuluvat lisäksi porilaiset Janne Sjöholm ja Kati Harmaala.


