|
Porin seudun vihreiden kannanotto (3.3.09) "Ydinvoimalatyömaan elvyttävä vaikutus vaikea todentaa" Sampsa Kataja oudoksuu SK:n nettisivulla 1.3. Vihreiden vaatimuksia uusien ydinvoimalahankkeiden lykkäämisestä. Katajan mukaan uusien rakennushankkeiden käynnistämisellä on erittäin vahva taloutta elvyttävä vaikutus. Satakunnan Vihreät suhtautuvat kielteisesti ydinvoimarakentamiseen. Vihreät totesivat puoluevaltuuskunnassa 28.2., että ydinvoimapäätöksissä tarvitaan aikalisä, jotta nähtäisiin, miten uudet energiatehokkuutta edistävät toimet alkavat purra. Energiankulutuksessa on jo nähty taittumista, joten ydinvoimaloiden jättiläismäiselle lisärakentamiselle on yhä vähemmän ilmeistä tarvetta. Aikalisä tarvitaan siksikin, että edellistä ydinvoimapäätöstä on voitava arvioida nykytietämyksen valossa. Olkiluodon rakentamiseen on liittynyt runsaasti merkittäviä virheitä ja laiminlyöntejä, jotka ovat herättäneet kansainvälisestikin kiusallista huomiota. Projekti ei myöskään ole päässyt suurimmasta painajaisestaan; korkea-aktiivisen käytetyn uraanin hautaamisesta Eurajoen maaperään. Käytetyn polttoaineen loppusijoituksesta maaperään ei maailmalla ole riittävää kokemusta, vaan Eurajoki toimii tässä suhteessa globaalina koekenttänä.
Ydinvoimalatyömaan taloutta elvyttävää vaikutusta on vaikea todentaa. TVO:n oman ilmoituksen mukaan OL3-projektin työllistävän vaikutuksen on arvioitu olevan suoraan ja välillisesti noin 30 000 henkilötyövuotta. Työvoimahallinnon mukaan OL3 -projektissa on mukana runsaat 1 900 alihankkijayritystä 28 eri maasta. Alihankkijayrityksistä 40 % (760) on Suomesta. Satakuntaliiton julkaisussa ”Olkiluodon ydinvoimalaitosten vaikutuksista aluerakenteen ja aluetalouden näkökulmasta” Rauman ja Porin seuduilla toimivien yritysten työntekijöitä vuosihuoltoihin varsinaisella laitosalueella tehtäviin töihin osallistuu arviolta noin 300 - 350 henkilöä. Tällä on vaikutusta talouteen, mutta ei nähdäksemme Katajan mainitsemaa ”erittäin vahvaa taloutta elvyttävää vaikutusta”. Vihreät vaativat, että Olkiluoto 3 päätöksen perusteet on arvioitava uudelleen. Ydinenergialain mukaan ydinvoimasta tehtävässä periaatepäätöksessä pitää arvioida, onko voimala yhteiskunnan kokonaisedun mukainen. On selvää, että OL3 ei ehdi valmistua ennen Kioton sopimuksen Suomea velvoittavaa määräaikaa. Tässäkin mielessä on keskityttävä uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen, kestävään energiapolitiikkaan. Ydinvoiman vaihtoehdot ovat kehittyneet ennakoitua nopeammin. Suomessa – ja Satakunnassa erityisesti – tuulivoiman, energiahakkeen ja biokaasun hyväksikäyttö on ollut heikkoa.
|