Juha Ståhle (SK 11.11.10) kirjoittaa Satakunnan vihreiden tulevaisuudesta positiiviseen sävyyn ja siitä kiitos. Lehden linja kun on pitkään ollut perussuomalaisia suosiva. Kommenttipuheenvuorossaan Ståhle kuvaa kuitenkin vihreän organisaation olevan ”yhtä hatara kuin vampulalaisen riukuaidan”.
On totta, ettei Satakunnan vihreillä ole keskustan kaltaista ”rutinoitunutta kenttäkoneistoa”, mutta nykyisen kaltaisessa ilmastossa se tuskin on raskauttavaa. Koneistot nimittäin maksavat. Vihreille ei satele euroja sohvakauppiailta, säätiöiltä, eikä ay-liitoiltakaan, vaan jokainen ääni on ansaittu vimmatulla jalkatyöllä, luovuudella ja erittäin pätevällä politiikalla. Vihreän aatteen levittämistä on tehty pitkäjänteisesti vapaaehtoisvoimin sekä yhden osa-aikaisen toiminnanjohtajan uurastuksella.
TIEDOTE 27.8.10 Pientuottajat huomioitava - lähiruoan logistiikkaketju kuntoon
Kuluttajat toivovat ruoalta entistä enemmän laatua, ympäristöystävällisyyttä sekä eettisiä tuotantotapoja. Vihreät uskovat, että näihin toiveisiin vastaavat parhaiten luomu- ja lähiruoka. Luomutuotanto on tarkasti valvottua ja sen ekologinen hyväksyttävyys testautuu tuotantomenetelmissä. Lähiruoka käyttää oman talousalueen raaka-aineita ja tuotantopanoksia, pyrkien mahdollisimman pieneen ekologiseen jalanjälkeen.
Lue lisää: TIEDOTE 27.8.10 Pientuottajat huomioitava - lähiruoan logistiikkaketju kuntoon
Turhia hiilidioksiditonneja taivaalle
SK 5.8. julkaisi vertailun eri kulkuneuvojen tarvitsemasta ajasta ja kustannuksista matkalla Porista Helsinkiin. Kuten aivan liian monessa muussakin asiassa pääosaa näyttelevät vain raha ja ainainen kiire. Asiaa voitane tarkastella myös ”terveellisemmällä” tavalla.
SK:n (9.8.) pääkirjoitus osoittaa halveksivan sormensa Vihreille: vanhaa monesti kuultua tekstiä työministeri Anni Sinnemäen aikana tapahtuneesta työttömyyden lisääntymisestä. Pääkirjoitus unohtaa tarkoituksenmukaisesti koko maailmaa ravistelleen finanssikriisin vaikutuksen. Samoin lehti veisaa vanhaa virttä Vihreiden hallituksessa olemisesta ja kahdesta ydinvoimalasta. Vihreiden kielteinen kanta oli tehty selväksi jo hallitusneuvotteluissa.
Pääkirjoitus toteaa Vihreiden jääneen gallupeissa perussuomalaisten taakse. Mikäli näin kävisi myös vaaleissa, ovat perussuomalaisten saama kannatus pois muiden puolueiden kuin Vihreiden äänistä. Niin paljon erilainen on ideologinen ero näiden kahden puolueen välillä.
Vaaliliitosta luopuminen on juuri sitä, mitä Vihreät haluavat. Olemme samaa mieltä tältä osin pääkirjoituksen kanssa.
Pääkirjoitus toteaa Vihreiden olevan toistaiseksi ilman satakuntalaista kansanedustajaa. Vihreiden kannatus on kuitenkin koko ajan noussut Satakunnassa. Viime kunnallisvaaleissa äänimäärämme lähes kaksinkertaistui vuoteen 2004 verrattuna. Kannatuksemme jatkuvaa kasvua vahvistaa omalta osaltaan uskottavat ehdokkaamme. Tulevissa eduskuntavaaleissa voimmekin iloita ensimmäisen satakuntalaisen Vihreän ehdokkaan menoa eduskuntaan.
Tapio Meri puheenjohtaja
Anna Tuli toiminnanjohtaja
Satakunnan Vihreät ry
Lue lisää: Kansainvälinen selvitys Olkiluodon ydinvoimalatyömaalle
Sivu 1 / 4
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 Seuraava > Loppuun >>