Opintotuen on mahdollistettava täysipäiväinen opiskelu
 

Opiskelijaliike aloitti maaliskuun alussa yhteisen kampanjoinnin opintorahatavoitteen saavuttamiseksi, kun Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten liiton (SAMOK) puheenjohtajat luovuttivat kulttuuriministeri Tanja Karpelalle opiskelijajärjestöjen yhteisen opintorahakannanoton, jossa vaaditaan nykyisten opintorahojen korotusta 15 prosentilla vuoden 2007 alusta lukien. Kannanoton allekirjoittaneet opiskelijajärjestöt edustavat yhteensä 490 000 opiskelijaa. Opiskelijaliikkeen kannanotto aloitti laajemman yhteiskunnallisen keskustelun opintososiaalisten etuuksien nykytilasta, mikä johti muun muassa ministeri Karpelan lupaukseen siitä, että opintorahan taloudellisia edellytyksiä tullaan tarkastamaan.

Suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa ei olekaan korotettu 14 vuoteen. Mikään muu perustoimeentuloa turvaava etuus ei ole pysynyt samalla tasolla yhtä pitkään. Korkeakouluopiskelijan opintorahan ostovoima onkin 14 vuodessa heikentynyt huomattavasti aiheuttaen sen, että vuonna 1992 hyväksytyn opintorahan suuruus nykyrahassa mitattuna vastaa enää 315 euroa, kun se ansiotasoindeksi mukaisesti korotettuna olisi vuonna 2004 ollut 389 euroa.   Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa suurin osa opiskelijoista elää hyvin niukasti, useat heistä virallisen köyhyysrajan alapuolella. Asumislisää korotettiin vuonna 2005, mikä ei kuitenkaan riittänyt kattamaan kuin kohonneita asumiskustannuksia. Sekään ei siis tuonut helpotusta opiskelijan taloudelliseen ahdinkoon.

Opintojensa rahoittamiseksi moni opiskelija joutuu turvautumaan työntekoon. Työnteko perustoimeentulon hankinnan muotona asettaa kuitenkin opiskelijat hyvin erilaiseen asemaan koulutusalasta, opiskelupaikkakunnasta tai omasta elämäntilanteesta riippuen. Toisilla aloilla opiskelunaikainen sivutoiminen työnteko on huomattavasti helpompaa kuin toisilla. Työnteko opintojen ohessa luokin sosiaalista eriarvoisuutta, mikä on ristiriidassa suomalaisen koulutuspolitiikan periaatteen kanssa, jonka mukaan kaikille on taattava tasa-arvoiset mahdollisuudet opiskeluun varallisuudesta riippumatta. Tämä perusperiaate, opintojen maksuttomuus, on laadukkaan ja tasa-arvoisen suomalaisen koulutuspolitiikan kulmakiviä.

Valtiojohdon ja Opetusministeriön odotukset lyhenevistä opintoajoista tuntuvat absurdeilta, kun opiskelijat ovat samaan aikaan pakotettuja työssäkäyntiin riittävän toimeentulon hankkimiseksi. Työssäkäynnin yleisin syy onkin nimenomaan lisätulojen hankkiminen, kun opintotuki ei riitä kattamaan elämisestä aiheutuvia kustannuksia. Noin puolet suomalaisista korkeakouluopiskelijoista työskentelee opintojensa ohella, mutta vain pieni osa heistä on koulutustaan vastaavissa työtehtävissä. Työskentely on myös psyykkisesti rankkaa, kun varsinaisen ”päätyön” eli opiskelun lisäksi on tehtävä myös toista työtä. Opiskelijat kärsivätkin yhä enenevissä määrin psyykkisistä sairauksista, kuten masennuksesta ja syömishäiriöistä. Suuremmilla opiskelupaikkakunnilla n. 6% opiskelijoista käyttää vuosittain mielenterveyspalveluja, ja niihin jossakin vaiheessa opintojaan turvautumaan joutuvien osuus on hälyttävän suuri. 

Opiskelijoilla on toki mahdollisuus opintolainaan, mutta opiskelijoiden suhtautuminen siihen on usein melko kielteinen. Lainarahalla eläminen koetaan periaatteellisesti vääräksi, mitä se epäilemättä onkin. Eihän työtöntäkään velvoiteta turvaamaan perustoimeentuloaan lainarahalla vedoten sen ”tilapäisyyteen”! Päivittäisen asumisen ja elämisen kustannuksia ei haluta rahoittaa lainalla, ja opintolaina mielletään vasta viimeiseksi toimeentulon muodoksi. Työssäkäynti (n. 50%) onkin opintolainan nostoa (n. 40%) yleisempää (Opiskelijatutkimus 2003). Maailma on muuttunut niistä ajoista, jolloin korkeakoulututkinto takasi hyväpalkkaisen työpaikan. Korkeakouluista on tehty eräänlaisia ”maisteritehtaita” ylimitoitettuine sisäänottomäärineen, mikä on tehnyt myös akateemisesta työttömyydestä nyky-yhteiskunnan pysyvän ilmiön. Pelko lainan takaisinmaksukyvystä on nyky-yhteiskunnassa aiheellinen.

Suomalainen sosiaalitukijärjestelmä on kehittynyt huomattavasti viime vuosikymmeninä, mutta opiskelijat ovat jääneet heikkoon asemaan muihin tuensaajaryhmiin nähden. On kuitenkin koko yhteiskunnan etu, että opiskelijoille suodaan mahdollisuus keskittyä täysipäiväisesti opintoihinsa ja siten välttää niiden turha pitkittyminen. Mikäli opintoaikoja todella tahdotaan lyhentää, on opiskelijoille taattava tasa-arvoiset mahdollisuudet täysipäiväiseen opiskeluun lukukausien aikana.

Nykyinen opintotukijärjestelmä ei tätä tue.

Sarianne Karikko, fil. yo, valt. yo (vihr.)