Onko rakkaus synti?

Eduskunta päätti perjantaisessa äänestyksessään sallia hedelmöityshoidot myös itsellisille naisille ja naispareille. Enpä olisikaan halunnut asua yhteiskunnassa, jonka poliittinen johto 2000-luvulla olisi päätynyt määrittämään hyvän äitiyden tai oikean perhemuodon kriteerejä. Jyrkimmän mielipiteen edustajat olisivat sallineet hedelmöityshoidot ainoastaan avo- tai avioliitossa asuville pareille ja heidän omilla sukusoluillaan. Halusivatko he todella palauttaa Suomeen yhteiskunnan, joka kontrolloi kansalaistensa yksityiselämää säätelemällä millaisissa yksiköissä heidän on asuttava ollakseen kelvollisia lisääntymään ja kasvattamaan lapsia?

Puhetta lapsen oikeuksien vaalimisesta on vaikea ymmärtää, mikäli argumentin esittämisen kanssa samaan hengenvetoon ollaan rajoittamassa lapsen perustavanlaatuisinta oikeutta: oikeutta elämään, oikeutta edes syntymiseen. Lapselle on kuitenkin kaikkein tärkeintä olla rakastettu ja toivottu. Äiti, isä ja ydinperhe eivät automaattisesti takaa kenellekään onnea. Vanhemmuus syntyy ennen kaikkea lapsesta välittämisestä ja on pääosin aivan muuta kuin sukusolujen tuottamista. Tutkimusten mukaan lapsista ei tule millään tavoin häiriintyneitä, vaikka heidät kasvattaisi yksi nainen, kaksi naista, kaksi miestä tai vaikka kaksi naista ja kaksi miestä. Ainoa ero, joka on voitu osoittaa, on ollut se, että he ovat keskimäärin muita suvaitsevampia.

Päinvastaisen lain säätäminen, eli hoitojen rajoittaminen, olisi ollut todella surullinen signaali kaikille niille suomalaisille perheille ja lapsille, jotka eivät nyt täyttäisikään ihannenormia. Suomen perheistä on jo nyt yksinhuoltajaperheitä 20 % ja uusperheitä meillä on 52 000. Hedelmöityshoitoja on annettu jo vuosia myös itsellisille naisille ja naispareille, ja Suomessa asuu tuhansia lapsia tällaisissa perheissä. Rajatussa muodossaan laki olisi ollut viesti kaikille näille naisille ja lapsille, että heitä ei Suomessa suvaita: että he ovat eriarvoisia seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi ja että ”isättömät” lapset ovat muita lapsia huonompia. Tämä olisi ollut kaikkinaisen syrjinnän kieltävän perustuslakimme yhdenvertaisuuspykälän kannalta vähintäänkin arveluttava tilanne.

On hienoa huomata, että Suomi kantaa vastuunsa ihmisoikeuksien kunnioittajana ja tasa-arvon vaalijana näinäkin aikoina, jolloin kyseiset arvot maailmalla näyttävät olevan vakavasti uhattuina. Perjantai, 13. päivä ei tänä vuonna onneksemme ollutkaan pahan-, vaan hyvän onnen päivä.

Sarianne Karikko (vihr.)