Kansainvälinen selvitys Olkiluodon ydinvoimalatyömaalle
TIEDOTE (24.8.2008) Kansainvälinen selvitys Olkiluodon ydinvoimalatyömaalle

Satakunnan vihreät kokoontuivat viikonloppuna Merikarviallekunnallisvaalikoulutukseen. Viikonlopun aikana keskusteltiin mm. kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta sekä ympäristönsuojelun ja energiatuotannon haasteista.

Sunnuntaina kokoontunut piirihallitus vahvisti uusia ehdokkaita kuntiin,joissa vihreillä ei ole paikallisyhdistystä (Eurajoki, Luvia, Ulvila,Säkylä, Köyliö ja Merikarvia; ehdokastiedot lopussa). Kaikkiaan Satakunnanvihreillä on tällä hetkellä 55 ehdokasta yhdeksässä kunnassa.Puoluehallituksen vahvistama tavoite piirissä on 75 ehdokasta.

Piirihallitus otti myös kantaa Olkiluodon ydinvoimalatyömaan ongelmiin:Ajankohtaisen Kakkosen kaksi viimeaikaista raporttia ovat kertoneet Olkiluodon ydinvoimalatyömaan betoniterästen hitsaustöiden puutteellisesta valvonnasta.

"Rakenteilla olevan maailman suurimman ydinvoimalan täytyisi olla prototyyppinä erikoisvalvonnan alaisena. Näin vaarallisen rakennuksensuunnittelu- ja toteutustyössä turvallisuus on numero yksi. Nyt esille tulleet salailut ja rikkeet edellyttävät rakentamisen pikaistakeskeyttämistä ja kansainvälistä selvitystyötä", vaatii Tapio MeriSatakunnan vihreistä.

Piirihallitus muistuttaa myös, että Olkiluoto3 on ollut pettymysten kohteena satakuntalaisille aiemminkin. Kohde ei ole huomattava maakunnan työllisyystilanteen kohentaja ja yli 50 maan työntekijöiden heikosti valvottu työmaa on omiaan lisäämässä epäluuloja koko projektia kohtaan.

Lisätietoja:
Ehdokasasettelu: Anna Tuli, 045-1369377, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
Olkiluoto: Tapio Meri, 0440-455970, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
Ehdokkaat ns. valkoisissa kunnissa:

Eurajoki:
Honkanen Ilona, FM
Paukamainen Heikki, yrittäjä

Luvia:
Marja Kaski, FM, sukututkija
Piia Risku-Myllyharju, biologian, maantieteen ja terveystiedon opettaja, FM

Merikarvia:
Riku Huilla, taimitarhuri, yrittäjä

Säkylä:
Isotalo Aila, teol.lis, FM

Ulvila:
Lammi Petri, ympäristösuunnittelija
Nevalainen Risto, luomupuutarhuri
Rantala Heikki, hallintotieteiden tohtori, tutkija
Suominen Päivi, päihdetyöntekijä

Nakkila:
Airikkala Erkki, tuottaja
Warmuth Irmeli, yrittäjä 
 
Seuraava >