TIEDOTE 11.12.11

TIEDOTE 11.12.11
Julkaisuvapaa heti
Kansanäänestys Olkiluoto 3:n käyttöluvasta
- Satakunnan Vihreät huolestuneita OL3:n turvallisuudesta
Porissa 9.12.11 kokoontunut Satakunnan Vihreiden syyskokous on huolestunut Olkiluoto 3:n automatisoidun turvajärjestelmän toimivuudesta ja laadusta. Arevan EPR on maailman suurin prototyyppi-reaktori, jonka säätö- ja hallintojärjestelmienturvallisuudesta on rakennusongelmien ja muiden laatuvikojen lisäksi herännyt tunnetusti epäilyjä ulkomaita myöten. Satakunnan Vihreät kyseenalaistavatkin rakennusluvan myöntämisen ennen turvallisuusasioiden takaamista.       

-OL3:n rakennuslupa olisi pitänyt myöntää vasta sitten, kun automaatiosuunnitelmatovat selvillä. Julkisuudessa ei ole ollut tietoa siitä, onko rakennusluvan myöntänyt Säteilyturvakeskus saanut näitä suunnitelmia vieläkään. Kyllä tässä herää epäilys, tekikö STUK virkavirheen siinä, että myönsi rakennusluvan ennen kunnollisten dokumenttien saamista, pohtii piirin syyskokouksen puheenjohtaja Anne Bland.

-Ihmisten turvallisuus tulee olla tärkein asia. Energiaa voimme tuottaa edullisemmin,laadukkaammin ja ennen kaikkea turvallisemmin esimerkiksi kotimaisella bioenergialla. Ottaen huomioon OL3:n rakennusajan laatu- ja turvallisuusviat sekä automaatiojärjestelmän puutteellisen selvittämisen, on oikeutettua vaatia kansanäänestystä OL3:n käyttöluvasta, jatkaa piirin vastavalittu puheenjohtaja, Sanna Grönmark.

Satakunnan Vihreät valitsivat porilaisen kaupunginvaltuutetun, teatteri- ja tapahtumatuottaja Sanna Grönmarkin (33), yksimielisesti piirin puheenjohtajaksi vuodelle 2012. Grönmark haluaa tulevalla kaudellaan keskittyä ennen kaikkea lisäämään vihreiden valtuutettujen määrää Satakunnassa.

Nykyinen puheenjohtaja Anne Bland jatkaa Huittisten Vihreiden edustajana piirihallituksessa, mutta aikoo jatkossa keskittyä erityisesti uuden, vihreän valtakunnallisen järjestön, Maaseutu- ja erävihreät ry:n johtamiseen.

Hallituksen jäseniks isyyskokous valitsi seuraavat henkilöt (varajäsen suluissa):
Anne Liinamaa, Pori (Pasi Meri, Pori)
Tapio Meri, Pori (Matti Velhonoja, Kankaanpää)
Kaarina Ranne, Pori (Arvid Saarinen, Pori)
Turkka Suuriniemi, Rauma (Jouni Suominen, Rauma)
Laura Perttula, Kokemäki (Kirsi Leino, Kokemäki)
Anne Bland, Huittinen (Marianne Poutala, Huittinen)
Silja Heikkilä, Pori/Honkajoki (Irmeli Elomaa, Kankaanpää)
Kati Harmaala, Satakunnan Vihreät Naiset (Virpi Lähteenmäki)
Olli Rosnell, Satakunnan Vihreät Nuoret ja Opiskelijat (Klaus Unkuri)

Lisätiedot: Puheenjohtaja Anne Bland, 040-8525656, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Puheenjohtaja 1.1.12 Sanna Grönmark, 040-7364006, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen